Meidän häät 1.7.2017

Lupasin tehdä kokonaan oman jutun häistämme ja tässä sitä nyt tulee. Enkä osaa kirjoittaa lyhyesti tästä aiheesta. Kaikki alkoi kosinnasta juhannuksena 2015. Olen hyvin perinteinen näissä asioissa ja monessa muussakin, ja siksi hääpäivä päätettiin heti.


Aloin järjestelyt heti, vaikka aikaa oli kaksi vuotta. Ensin varasin kirkon, ja tietysti Ahlaisten kirkon. Sitten Juhlapaikaksi valitsimme Reposaaren vkp-talon, koska se sopi käytännöllisyydellään meille sekä tuki maalaisromanttista teemaamme. Varasimme myös heti valokuvauksen, bändin ja pitopalvelun. Niin ja tietysti kampaajan ja meikkaajan. 

Tuo aika ennen häitä kului todella nopeasti ja sinä aikana teimme koristeita ja muita hankintoja. Hääpuvun sovituksen hoidin kaason kanssa ja oman pukuni tilasin mittatilaustyönä netistä. Sulhasen puvun vuokrasimme. 


Hääviikko oli tohinaa täynnä heti maanantaista, parturia, viimeisiä hankintoja juhlapaikan koristelua ja Reposaari olikin siitä hyvä paikka, koska sinne pääsi jo keskiviikkona laittamaan paikkaa kuntoon. Päätin myös itse tehdä hääkakut ja apuleipuriksi lupautui ihana kälyni. Koko torstai vierähti leipoessa ja juhlatilan kimpussa.



Hääpäivän aamu alkoi lupaavasti aurinkoisena, muuten koko kesä oli ollut melko kylmä. Juuri tuona päivänä taidettiin hipoa hellelukemia. Yksi kaasoistani saapui aamulla hakemaan minut kampaajalle ja siellä minua odottikin kuoharia ja aamupala. Voin kertoa, että päiväni prinsessana oli alkanut.

Meillä oli vihkiminen klo 15 ja olin valmiina jo klo 12. Lähdimme kaasoni kanssa Amarilloon siiderille, pitihän jotain rentouttavaa sen jännityksen keskellä olla. Sieltä matkamme jatkui hääkuvaukseen vihkikirkon läheisyyteen. Osan kuvista otimme myös kotimme vieressä virtaavan joen lähellä. Hääkuvaajamme oli Eeva Meusel, ja hän kuvasi myös vihkiseremonian kirkossa. Juhlapaikalla oli myös kuvaaja ( Matilda Tuominen), koska halusimme saada mahdollisimman paljon muistoja talteen.


Ennen toimituksen alkua kapusin kirkon urkuparvelle pienten morsiusneitojen ja isäni kanssa. Yksi morsiusneidoistani oli tyttäreni, joka oli tuolloin 1.5-vuotias. Jännitys oli jotain käsittämätöntä ja itku oli herkässä. Hetki oli juuri sellainen kuin olin haaveillut ja kuvitellut. Suntio tuli ilmoittamaan että saan tulla parvelta pois kun musiikki alkaa. Pieni tyttöni pelästyi kovin tilannetta ja mummi haki itkevän ressukan turvaan. Kävelin siskon tyttöjen ja isäni kanssa kohti alttaria. Taustalla soi viulun ja pianon säestämänä Myrskyluodon Maija. Vastassa minua oli komea sulhaseni, joka näytti myös jännittyneeltä. Kirkko-osuus tuntui ikuisuudelta ja onneksi välissä oli myös Hulda Jokisen esittämä kappale Tyttö sekä hän, Disneyn elokuvasta Kaunotar ja Hirviö. Kirkosta pois lähtiessä soi urkusäestyksenä Coldplayn Viva La Vida. Musiikki on minulle tärkeää ja halusinkin, että se näkyisi häissämme.


Juhlapaikalle Reposaareen siirryttiin Teemun kummisedän kyyditsemänä hänen vanhalla Amazon-Volvollaan. Ilma oli kuin morsian ja ajelimme hetkeksi kuvailemaan Reposaaren takarannalle. Sieltä sitten kohti vpk-taloa. Tilaisuus alkoi ruokailulla ja ohjelmassa oli paljon leikkejä ja tanssia sekä puheita. Häävalssinamme oli Akselin ja Elinan Häävalssi, koska se nyt vaan kuuluu häihin. Itse viihdyin ja ainakin tuntui, että vieraatkin viihtyivät. Kaikenkaikkiaan häissä oli bändin lisäksi 100 henkilöä. Bändistä vielä vähän, eli Twisted Tones oli kyseessä ja soitti kyllä hyvin ja juuri sellaista musiikkia kuin toivoimme. Ruoka tarjoilu oli myös aivan loistavaa. Pitopalvelusta huolehti Siltakulma ja Harjunpäästä tilasimme possun.


Se mikä on totta on se, että päivä päättyi aivan liian nopeasti. Me poistuimme kotiin kahden jälkeen yöllä, mutta huhu kertoo viimeisten juhlioiden poistuneen aamuyöllä 4-5 välissä. Voin vain olla kiitollinen miten hienosti kaikki sujui ja saimme unelmien häät.


Häiden järjestäjille haluan myös jakaa vinkkini, ja yksi tärkeä onkin kirjata kaikki ideat paperille. Luoda jokaiselle kuukaudelle ennen häitä listan hoidettavista asioista ja vetää viiva yli sitä mukaa kun jokin asia on hoidossa. Toinen tärkeä vinkkini on käydä puolta vuotta ennen jokainen varaamasi asia puhelimitse läpi ja varmistaa varauksen olevan voimassa. Kolmas vinkkini on, että jaa vastuuta. Me naiset aina koitetaan hoitaa kaikki, mutta anna myös miehellesi päätäntä valtaa.


-Heidi-

Kuvat:
Matilda Tuominen
Pekka Mäkelä
Senja Inberg





Kommentit

  1. Nimeni on Miina Sillanpää, muoto, Saariselkä. Avioliiton 12 vuoden jälkeen minä ja mieheni ovat olleet riitaa toisiinsa, kunnes hän lopulta jätti minut ja muutti Kaliforniaan ollakseen toisen naisen kanssa. Tunsin elämäni ohi ja lapseni ajattelivat, etteivätkö he koskaan näe isäänsä enää. Yritin olla vahva vain lapsille, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni kiusavia kipuja, sydämeni oli täynnä suruja ja kipuja, koska olin todella rakastunut mieheni. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivon aina, että hän palaa takaisin minuun, olin todella järkyttynyt ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin verkkosivuston, joka ehdotti, että tohtori Osagiede voi auttaa entisen takaisin saamista nopeasti . Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla häntä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle mitä tehdä ja minä tein sen sitten hän teki Rakkaus loitsun minulle. 48 tuntia myöhemmin, mieheni todella soitti minulle ja kertoi minulle, että kaipaa minua ja lapsia niin paljon, niin uskomattoman !! Joten näin hän tuli takaisin sinä päivänä, paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi virheestään ja kivustaan, jonka hän aiheutti minulle ja lapsille. Sitten siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin milloin se oli, kaikki kiitos tohtori Osagiedelle. hän on niin voimakas ja päätin jakaa tarinasi Internetissä, että tohtori Osagiede on todellinen ja voimakas loitsunpitäjä, jota rukoilen elääkseni pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex takaisin tai aviomiehesi muutti toisen naisen luo, älä itke enää, ota nyt yhteyttä tähän voimakkaaseen loitsuyrittäjään. Tässä on hänen yhteystietonsa osoitteessa: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp puhelinnumeroon +2349014523836
    tai viber +2349014523836

    VastaaPoista

Lähetä kommentti