Tässä kotoilussa tulee välillä miettineeksi kaikenlaista ja päätinkin kirjoittaa seuraavaksi hyvistä puolista, jotta saan itseni jaksamaan tämänkin ajan paremmin. Älkää nyt siis luulko, etten viihtyisi tai jotenkin arvostaisi tätä elämänvaihetta vaan haluan oikein listata mitä kaikkea on olla kotona lasten kanssa.
Eli aamulla kun herään, jos siis olen nukkunut, niin ei ole kiirettä minnekään. Harvoin on sovittuja menoja kovin aikaisin.
Kotona saa rötvätä rikkinäisissä leggareissaan ja olla meikittä, hiukset harjaamatta, lapsia ei kiinnosta miltä äiti näyttää, koska se on jokatapauksessa ihana. Toki jos tykkää laittautua niin siihenkin on varmasti aikaa.
No sitten voi katsella koko päivän telkkaria, siivota, tehdä ruokaa jos lasten touhuilta ehtii. Tavallaan "työpäiväsi" koostuu kotitöistä. Itse rakastan siivoamista, ja sitä teen päivittäin, eikä meillä silti ole siistiä. Pyykinpesua ja silitystä voi harrastaa sekä ulkoilua.
Kyläilyt on ihan best juttuja, sekä äiti-treffit. Aina kun kutsu käy jonkun luo, niin mehän mennään. Tykätään myös kutsua meille ystäviä, siinä saa todennäköisesti äiti aikuista seuraa ja lapsi leikkikaverin.
Kauppakeskusten leikkipaikat ja kirppikset tulevat tutuiksi, voi myös tutustua uusiin ihmisiin ja päivisin liikkeellä on kotiäidit sekä eläkeläiset.
Koskaan muulloin ei välttämättä elämässä tule mahdollisuutta olla näin pitkää aikaa kotona, tosin sitten eläkkeellä joo. Tästä ajasta mikä on kuitenkin melko lyhyt kannattaisi ottaa kaikki irti ja yrittää nauttia.
Miinuksia en oikeastaan halua listata, kaikkihan sen tietää ettei kotoilusta juuri rahaa saa, mutta voiko lasten kanssa vietettyä aikaa mitata rahassa. Lapset ovan kerran pieniä ja sitä aikaa ei koskaan saa takaisin. Elämä on tässä ja nyt. Aurinkoista viikkoa kaikille! Meillä täällä maalla vielä joki jäässä, mutta kevät jo hyvässä vauhdissa :)
-Heidi-

Eteläjoki Ahlainen Pori |
-Heidi-
Hyvä kirjoitus! Itse tykkään erityisesti juuri tästä tietynlaisesta kiireettömyydestä ja vapaudesta, johon kotiäitiys suo mahdollisuuden. Toki kädet ovat välillä täynnä työtä, mutta joukossa on myös rauhallisia hetkiä.
VastaaPoistaLiityin muuten lukijaksi. Löysin blogisi sattumalta omaani päivitellessäni. Täällä odotellaan viidettä lasta, pyöritetään arkea siinä samalla ja pohdiskellaan kaikkea muutakin. Tervetuloa siis minunkin blogiini kurkkaamaan :)
Kiitos ja onnea odotukseen, menenpäs heti kurkkaamaan blogisi :)
Poista