Kyllä ennen oli paremmin, vai oliko?

Monet asiat olivat ennen paremmin tai ainakin siltä välillä tuntuu. Ihan yleisesti ihmisten arvostus ja toisen mielipiteen kunnioitus. Vai onko nämä asiat olleet ennenkin päin honkia, mutta teknologian kehittyessä ja somen tultua asioiden laukominen on vaan niin paljon helpompaa ja heti satojen tiedossa.

Kaikki asiathan jaetaan nykyisin somessa ja itsekin syyllistyn siihen. En myöskään pidä sitä pahana vaan osana nyky-yhteiskuntaa. Se miten jaat ja tuot itseäsi esille onkin sitten eri asia. Tuntuu, että on ihan ok sanoa toiselle ihmiselle ihan mitä vaan ja sillä verukkeella, että itsepähän kysyit. Arvostellaan kovalla kädellä muiden valintoja ja annetaan neuvoja. Jos kuitenkin kaiken haluaa tuoda julki muille, pitäisi osata ottaa vastaaan se kaikki palaute. Harvoin kommentoin mitään tuntemattomille, koska se millä tyylillä vastaat jollekin voi jonkun toisen lukemana saada aivan väärän raiteen. Niin ja onhan se kiva lukea kavereiden kuulumisia päivittäin, eipä tarvi soitella joka päivä.

Ennen soiteltiin ja kyläiltiin. Nykyisin keskustellaan whatsapissa ja hymiöt kertovat vain fiiliksistä. Itse ole aina ollut kyläilijä ihminen ja mielelläni keittelen kahvia vieraille. Mikä siinä on niin vaikeaa sopia treffit. Voin muuten käsi sydämellä vannoa, että itse perun harvoin soittuja menoja. Jos sovit jotain niin pidä siitä kiinni, luulisi olevan helppoa mutta ei ole. Tämäkin on muuttunut, koska ennen kännyköitä ei toiselle voinut tehdä ohareita, koska millä olisi voinut ilmoittaa ettei aio tulla paikalle. Sitten tämä saavutettavuus ja tavoitettavuus. Viesteihin vastaaminen ja puhelimeen katsominen, puhelin on koko ajan vieressä tai kädessä. Työaika on tietysti erikseen, ihan ok olla kokoajan räpeltämättä puhelinta. Joskus niin kaipaan aikaa ennen älypuhelimia ja kännyköitä. En tiedä oliko elämä helpompaa, mutta ainakin vapaampaa.

Mitäs muuta ikävöin aikojen saatosta. No tietenkin pieniä ruokakauppoja, kuten Tuuliaa tai Virpin valintaa. Vitsi miten hienoa olis hetkeksi palata 90-luvulle ja nähdä sen hetken nyt aikuisena. Joitakin Tv-ohjelmia olis kiva nähdä vielä, kuten Puhtaat valkeat lakanat tai Metsolat ja hei silloin oli vain kolme kanavaa, nyt on triljoona, eikä siltikään tule mitään katsottavaa. Joitain elintarvikkeita on joskus kaipaillut ja sitä ettei valinnanvaraa ollut niin paljoa. Nyt tämä kuulostaa jo siltä kuin olisin ikäloppu ja sota-ajan elänyt, mutta jo minunkin elinkaaren aikana on tapahtunut huikeita muutoksia. On tullut world wide web, tietokoneet ylipätään ja kännykät sekä monta muuta mullistavaa asiaa.

Ostaanko me koskaan enää tyytyä mihinkään vaan odotetaanko aina jotain uutta, parempaa, kesää ja lämpöä jne. Ostaanko me nauttia enää hetkestä, kun kaikki tilanteet menee kuvatessa omaa elämää instaan tai muuten vaan puhelinta pidellen. Tässä olisi itselleni pieni pohdiskelun paikka kuinka vähentää sometusta ja olla enemmän läsnä. Läsnä myös silloin kun on niitä aitoja fyysisiä kohtaamisia. Näiden ajatusten kera toivottelen hyvää maanantaita kaikille!

-Heidi-

Minä 2-vuotiaana