Pienen kylän elinvoimaisuus!

Muutimme reilu 3 vuotta sitten Porin Ahlaisiin. Tämä on pieni kylä monilla mahdollisuuksilla. Pienessä kylässä asuminen omaa myös hyvät ja huonot puolet. Palveluita kylältä löytyy jos jonkinmoista. On kirkko, kauppa, kirjasto, koulu, päiväkoti, baari, ravintola, ratsastuskoulua, apteekki (tiistaisin) ja montaa muuta pien-yrittäjää. Koulu on kuitenkin kylän tärkeimpiä elinehtoja ja asukkaille sekä mahdollisille tuleville asukkaille yksi kriteeri.

Koulu sijaitsee aivan kylän ytimessä, Porin keskustasta matkaa tänne on noin 30 kilometriä. Autolla sen kyllä sujauttaa nopeasti, ja linja-auto kulkee kylälle ja takaisin. Koulussa toimii luokat 1-6 ja yläkouluun täältä lähdetään Noormarkkuun noin 20 kilometrin päähän. Oppilasmäärä tällähetkellä on netin mukaan 61. Tuleville vuosille ennuste on hyvä. Koulun esittely ->
Ahlaisten koulu

Porissa on parhaillaan menossa kouluja koskeva palveluverkkouudistus, eli mietitään mitkä koulut lakkautetaan ja minne rakennetaan uutta jne. Ahlainen on saanut osakseen neljä vaihtoehtoa, vaihtoehdot löydät painamalla tummennettua kohtaa
 -> Ahlainen.
Itse kannatan luonnollisesti vaihtoehtoa 3, jossa alueelle rakennetaan uusi koulurakennus, johon sisällytetään päiväkoti ja kirjasto. Tämä loisi turvaa alueen asukkaille ja säilyttäisi lasten tutun ja turvallisen koulun, johon olisi tietysti lyhyempi matka. Päiväkoti-rakennuksen tilanne on huono ja tämä palvelisi myös alueen päiväkoti-ikäisiä. Päiväkodin tilat ovat myös ahtaat ja epäkäytännölliset.

Meiltä koululle on matkaa noin 4 kilometriä ja lapsemme saisivat koulukuljetuksen kolmanteen luokkaan asti. Kuljetuskyydit hakevat lapsia lähi-alueilta ja toiset lapset istuvat pitkänkin matkan ennen kouluun pääsyä. Siirto naapurikylän kouluun pidentäisi entisestään matkaa ja toisi päivälle huomattavasti pituutta. Itseäni huolestuttaa myös koulussa jaksaminen ja kaverisuhteiden ylläpitäminen jos kyläkoulu lakkautettaisiin. Olen itse käynyt pieniä kouluja ja koen saaneeni melko yksillöllistä opetusta, koska opettajat tunsivat meidät oppilaat. Pienissäkin kouluissa esiintyy kiusaamista, mikä on valitettavaa, mutta nämä tilanteet on ehkä helpompi havaita ja puuttua asiaan pienessä koulussa. 

Mikä on lapsen näkökulma ja oikeus, voitaisiinko alueen lapsia haastatella asiaan liittyen? Mielestäni lapsilla on oikeus lyhyeen koulumatkaan ja turvalliseen ympäristöön sekä laadukkaaseen opetukseen. Lasten tulee myös tuntea olevansa osa kouluyhteisöä, koska he käyvät siellä 5 kertaa viikossa lähes ympäri vuoden ja 6 vuotta on pitkä aika lapsen elämässä, sekä kehityksessä. Meidän aikuisten tehtävä on turvata nämä asiat ja auttaa heitä kasvussa ja kehityksessä. Usein kuitenkin raha on se mikä ratkaisee ja eräskin mielipidekirjoittaja vetosi järkeen eikä tunteisiin. Lapsia koskevissa päätöksissä pitää huomioda tunteet ja järki, ei voi vain miettiä toista osa-aluetta.

Tottakai minä puolustan oman kylä koulua, olen myös työskennellyt ohjaajana siellä ja huomannut koulun hyvät puolet. Opin tuntemaan lähes jokaisen oppilaan ja koin olevani heille tärkeä. Kuuntelin ja autoin hädässä sekä olin läsnä tilanteissa niin luokassa kuin välitunnilla. Työsuhteeni oli määräaikainen ja äitiysloman loputtua en tiedä minne palaan töihin.

Olen myös alkanut miettiä kylän kohtaloa, jos täältä lakkautetaan koulu. Miten käy alueen lapsiperheiden? Moni varmaan haluaisi muuttaa, mutta kuinka saada talo myytyä. Mikä olisi koulurakennuksen kohtalo, olisiko sille purkutuomio vai jäisikö kylän harrastusten käyttöön? Olisiko tulevaisuus enää vanhusten ja tyhjenevien talojen sekä aavikkopallojen autioittama Ahlainen. Asutusta on myös keskusta-alueiden ulkopuolella ja annetaan meidän asua ja pitää palveluistamme kiinni! On jokin syy miksi joku haluaa asua maalla ja arvostaa pienen kylän ominaisuuksia. Minä en halua olla osa isoa yhteisöä, enkä halua lapsiani kouluun missä oppilasluvut sekä luokkakoot huitelevat pilviä.

Sunnuntaipäivän mietteitä :)


-Heidi-

Kommentit

  1. Hienoja ajatuksia. Toivottavasti saadaan päättäjät tajuamaan, että elävä maaseutu on myös tärkeää. Ilman koulua ei ole elämää. Uusi rakennus täytyy saada läpi. Mutta siitä ei saa tulla liian pieni. Mahtuuko 750m2 kaikki toiminnot? Miksi siinä vaihtoehdossa osa oppilaista menee noormarkkuun? Länsiporin koulussa otettiin liikuntasali osaksi tilapäisratkaisua kun koulussa on nyt remontti ollut 2 vuotta. Se on minusta hyvä, koska parakit on tosi kalliita vuokriltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, nyt vaan koitetaan saada päättäjät meidän puolelle!

      Poista

Lähetä kommentti