Joskus välillä havahtuu siihen kuinka epäterveellisesti tulee syötyä. Samaan aikaan kokkailen lapsille ruokaa, joka on mahdollisimman puhdasta ja hyvillä raaka-aineilla varustettua. Tämä aihe jakaa mielipiteitä ja korstankin, että jaan vain omia näkemyksiäni. Tiedän, että kaikilla lapsilla ei ole niin hyvin asiat, kuin meillä länsimaissa. Meillä on täällä valinnanvaraa ja jo neuvolassa saamme hyvää valistusta lapsen ravinnosta. Neuvolatoiminta muutenkin on Suomessa sellainen asia mitä tulisi arvostaa enemmän.
Törmäsin Facebookin keskustelupalstalla kyselyyn lasten ruokailusta. Moni äiti oli vastannut, että lapsen ruoka pitää olla sokeritonta, suolatonta, kotimaista, ei lisäaineita ja mahdoillisimman luomua sekä itse valmistettua. Itse olen aika samoilla linjoilla, mutta mielestäni terveellä maalaisjärjellä höystettynä. Sokeri-tai suolapoliisi olen vain harvoin, tietysti tarkempi silloin kun kyse on ensimaisteluista ja vauvan ruokailusta. Kotimaisuus takaa, sen että tiedän ruoan alkuperän ja sen että esim. viljelyssä tai valmistuksessa ei ole käytetty haitallisia aineita. Pyrin valmistamaan itse mahdollisimman paljon ruokaa, kuitenkin totuttean valmisruokiinkin, koska elämässä voi tulla hetkiä, jolloin niitäkin tarvitaan. Terveellisyyshän on kaiken A ja O. Se mitä kukin pitää terveellisenä onkin asia erikseen.
Terve maalaisjärki mitä uskoisin minulta löytyvän, tarkoittaa sitä, etten anna tämän ruoka-asian mennä överiksi. Lapsi tarvitsee 6kk iästä alkaen, energiaksi muutakin kuin äidinmaitoa. Äidinmaito kuitenkin tärkeänä osana 1-vuotiaaksi ->Imetyssuositukset. Nykyisin suositukset ovat, että kiinteitä voi alkaa pikkuhiljaa maistella jo 4kk iässä. Olen kuullut muutamilta vanhemmilta, kuinka heidän lapset aikanaan aloittivat jo kiinteät 2-3kk iässä ja hyvin ovat kasvaneet ja selvinneet. Ennenvanhaan vauvoille annettiin sokeria tutin päähän niin miksei nytkin voisi tehdä niin. Maailma muuttuu ja tutkimukset kehittyvät. On syyt miksi ruoka-aineiden antamista vauvoille on porrastettu. Tästä pääset tutustumaan ->imeväisikäisen ravinto. On sangen ärsyttävää aina sanoa, että ajat ovat muuttuneet. Ruokailutyyli on myös muuttunut, nykyisin suositaan sormiruokailua, ja itse taas olen enemmän syöttämisen kannalla. Toki meilläkin saa itse harjoitella syömistä. Joskus eräässä päiväkodissa vanhempi hoitaja sanoi eräälle pienelle tummaihoiselle pojalle, joka söi sormin, että meillä Suomessa syödään lusikalla. Kyseessä oli alle 3-vuotias lapsi, joka oli tottunut syömään sormin. Totesin kyseiselle hoitajalle, että Suomessakin sýödään muuten sormin. Miksi jotkut vanhemmat usein äidit valitsevat lapselle jonkun tietyn tyylin tai sen mitä lapselleen tarjoaa on täysin heidän oma asiansa.
Kävimme esikoisen kanssa suuhygienistillä alkuvuodesta Ellenin 3-vuotis synttäreiden jälkeen. Suuhygienisti kysyi, mitä tyttö syö ja saako makeita sekä mitä juo? Vastasin, että syö normaalia kotiruokaa, vähemmän maitoa ja munaa allergian vuoksi, mutta siedättäen saa niitäkin. Ja herkut ja makeat saapuivat 2-vuoden aikoihin ja ensimmäisen vatsataudin myötä hänen ruokavalioon. Lisäksi suuhygienistyi kysyi että suosimmeko herkkupäivää kerran viikossa vai miten? Vastasin, että ei herkkupäiviä vaan saa kun siltä tuntuu. En lähde kieltämään herkkuja lapseltani, koska en siihen pysty itsekkään. Limsat ovat vieläkin kokonaan pois ja mehut ovat vähemmässä roolissa. Leikki-ikäisen ravinto suositukset ->Leikki-ikäisen ravinto. Tällä hetkellä paljon käytän herkkuja myös lahjonnassa, koska uhmaikä on melko haastava Ellenillä ja kaikki keinot käyttöön.
No miksi me aikuiset sitten voimme, syödä mitä huvittaa tai miten huvittaa? Eikö meidän tarvitse kiinnittää huomiota sokerin tai suolan määrään? Miksi meillä terveellisyys ei aina ole tärkeintä? Olen viime kuukaudet yrittänyt hiukan tarkastella omia syömisiäni ja olen karsinut omasta ruoka-valiostani lähes kokonaan maidon ja gluteenin. Pienestä asti olen kärsinyt vatsavaivoista ja niitä on tutkittu, mutta minulla ei ole keliakiaa, eikä edes laktoosi-intoleranssia, mitä pitkään epäilin. Lähisuvussa on keliakiaa ja siksi hakeuduin testeihin. Sokerin määrää olen karsinut, vaikka näiden yöttömien öiden kanssa siitä saa hiukan lisäboostia. Suolaa voisin vähentää ja se onkin seuraava tavoitteeni. Tätä kun pystyn noudattamaan voin paljon paremmin ja vatsakivut pysyvät poissa.
Toinen ruokailuun liittyvä asia on ravintolat ja lasten kanssa siellä asioiminen. Lapsia pitää voida viedä ravintolaan ja opettaa, että kun syödään muualla kuin kotona, miten käyttäydytään ja ravintolassa ruoka on erilaista. Jälkiä voi myös siivota ravintolassa, eikä olettaa, että tarjoilijat kyllä hoitaa. Tämä on myös kasvatusprosessi ja vaikka kuinka joku mulkoilisi perheen ruokailua ravintolassa, niin siltä pitäsi osata sulkea silmät.
Kuulin joskus radiosta, että lapsen ruokailutottumusten pohja luodaan jo alle 2-vuotiaana. Itse en allekirjoita tätä täysin, vaan korostaisin koko lapsuutta ja sitä aikaa kun me vanhemmat pystymme jollain tavalla vaikuttamaan asiaan. Perheen ruokatottumukset sen luovat ja jos lapsesta asti kiinnitetään huomiota ruoan laatuun ja säännöllisyyteen niin se on se avainsana. Me vanhemmat annamme lapsillemme mallin ja meidän tulisi siksi olla myös esimerkkiruokailijoita. Suomessa kuulee puhuttavan yltäkylläisyydestä ja silti maassamme elää paljon lapsiperheitä köyhyydessä. On ymmärrettävää, että aina kaikkiin ravintoarvoihin ei pysty kiinnittämään huomiota, ja syödään mitä edeullisesti saa. Lisäksi luomun ja kotimaisuuden hinta on kova ja siksi moni kallistuu halvempiin ulkomaisiin vaihtoehtoihin.
Tässä vähän pohdintojani aiheesta!
-Heidi-
Törmäsin Facebookin keskustelupalstalla kyselyyn lasten ruokailusta. Moni äiti oli vastannut, että lapsen ruoka pitää olla sokeritonta, suolatonta, kotimaista, ei lisäaineita ja mahdoillisimman luomua sekä itse valmistettua. Itse olen aika samoilla linjoilla, mutta mielestäni terveellä maalaisjärjellä höystettynä. Sokeri-tai suolapoliisi olen vain harvoin, tietysti tarkempi silloin kun kyse on ensimaisteluista ja vauvan ruokailusta. Kotimaisuus takaa, sen että tiedän ruoan alkuperän ja sen että esim. viljelyssä tai valmistuksessa ei ole käytetty haitallisia aineita. Pyrin valmistamaan itse mahdollisimman paljon ruokaa, kuitenkin totuttean valmisruokiinkin, koska elämässä voi tulla hetkiä, jolloin niitäkin tarvitaan. Terveellisyyshän on kaiken A ja O. Se mitä kukin pitää terveellisenä onkin asia erikseen.
Terve maalaisjärki mitä uskoisin minulta löytyvän, tarkoittaa sitä, etten anna tämän ruoka-asian mennä överiksi. Lapsi tarvitsee 6kk iästä alkaen, energiaksi muutakin kuin äidinmaitoa. Äidinmaito kuitenkin tärkeänä osana 1-vuotiaaksi ->Imetyssuositukset. Nykyisin suositukset ovat, että kiinteitä voi alkaa pikkuhiljaa maistella jo 4kk iässä. Olen kuullut muutamilta vanhemmilta, kuinka heidän lapset aikanaan aloittivat jo kiinteät 2-3kk iässä ja hyvin ovat kasvaneet ja selvinneet. Ennenvanhaan vauvoille annettiin sokeria tutin päähän niin miksei nytkin voisi tehdä niin. Maailma muuttuu ja tutkimukset kehittyvät. On syyt miksi ruoka-aineiden antamista vauvoille on porrastettu. Tästä pääset tutustumaan ->imeväisikäisen ravinto. On sangen ärsyttävää aina sanoa, että ajat ovat muuttuneet. Ruokailutyyli on myös muuttunut, nykyisin suositaan sormiruokailua, ja itse taas olen enemmän syöttämisen kannalla. Toki meilläkin saa itse harjoitella syömistä. Joskus eräässä päiväkodissa vanhempi hoitaja sanoi eräälle pienelle tummaihoiselle pojalle, joka söi sormin, että meillä Suomessa syödään lusikalla. Kyseessä oli alle 3-vuotias lapsi, joka oli tottunut syömään sormin. Totesin kyseiselle hoitajalle, että Suomessakin sýödään muuten sormin. Miksi jotkut vanhemmat usein äidit valitsevat lapselle jonkun tietyn tyylin tai sen mitä lapselleen tarjoaa on täysin heidän oma asiansa.
Kävimme esikoisen kanssa suuhygienistillä alkuvuodesta Ellenin 3-vuotis synttäreiden jälkeen. Suuhygienisti kysyi, mitä tyttö syö ja saako makeita sekä mitä juo? Vastasin, että syö normaalia kotiruokaa, vähemmän maitoa ja munaa allergian vuoksi, mutta siedättäen saa niitäkin. Ja herkut ja makeat saapuivat 2-vuoden aikoihin ja ensimmäisen vatsataudin myötä hänen ruokavalioon. Lisäksi suuhygienistyi kysyi että suosimmeko herkkupäivää kerran viikossa vai miten? Vastasin, että ei herkkupäiviä vaan saa kun siltä tuntuu. En lähde kieltämään herkkuja lapseltani, koska en siihen pysty itsekkään. Limsat ovat vieläkin kokonaan pois ja mehut ovat vähemmässä roolissa. Leikki-ikäisen ravinto suositukset ->Leikki-ikäisen ravinto. Tällä hetkellä paljon käytän herkkuja myös lahjonnassa, koska uhmaikä on melko haastava Ellenillä ja kaikki keinot käyttöön.
No miksi me aikuiset sitten voimme, syödä mitä huvittaa tai miten huvittaa? Eikö meidän tarvitse kiinnittää huomiota sokerin tai suolan määrään? Miksi meillä terveellisyys ei aina ole tärkeintä? Olen viime kuukaudet yrittänyt hiukan tarkastella omia syömisiäni ja olen karsinut omasta ruoka-valiostani lähes kokonaan maidon ja gluteenin. Pienestä asti olen kärsinyt vatsavaivoista ja niitä on tutkittu, mutta minulla ei ole keliakiaa, eikä edes laktoosi-intoleranssia, mitä pitkään epäilin. Lähisuvussa on keliakiaa ja siksi hakeuduin testeihin. Sokerin määrää olen karsinut, vaikka näiden yöttömien öiden kanssa siitä saa hiukan lisäboostia. Suolaa voisin vähentää ja se onkin seuraava tavoitteeni. Tätä kun pystyn noudattamaan voin paljon paremmin ja vatsakivut pysyvät poissa.
Toinen ruokailuun liittyvä asia on ravintolat ja lasten kanssa siellä asioiminen. Lapsia pitää voida viedä ravintolaan ja opettaa, että kun syödään muualla kuin kotona, miten käyttäydytään ja ravintolassa ruoka on erilaista. Jälkiä voi myös siivota ravintolassa, eikä olettaa, että tarjoilijat kyllä hoitaa. Tämä on myös kasvatusprosessi ja vaikka kuinka joku mulkoilisi perheen ruokailua ravintolassa, niin siltä pitäsi osata sulkea silmät.
Kuulin joskus radiosta, että lapsen ruokailutottumusten pohja luodaan jo alle 2-vuotiaana. Itse en allekirjoita tätä täysin, vaan korostaisin koko lapsuutta ja sitä aikaa kun me vanhemmat pystymme jollain tavalla vaikuttamaan asiaan. Perheen ruokatottumukset sen luovat ja jos lapsesta asti kiinnitetään huomiota ruoan laatuun ja säännöllisyyteen niin se on se avainsana. Me vanhemmat annamme lapsillemme mallin ja meidän tulisi siksi olla myös esimerkkiruokailijoita. Suomessa kuulee puhuttavan yltäkylläisyydestä ja silti maassamme elää paljon lapsiperheitä köyhyydessä. On ymmärrettävää, että aina kaikkiin ravintoarvoihin ei pysty kiinnittämään huomiota, ja syödään mitä edeullisesti saa. Lisäksi luomun ja kotimaisuuden hinta on kova ja siksi moni kallistuu halvempiin ulkomaisiin vaihtoehtoihin.
Tässä vähän pohdintojani aiheesta!
-Heidi-
Kommentit
Lähetä kommentti